Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, jotka toistuvat 12 vuoden sykleissä. Jokaisella vuodella on oma horoskooppieläimensä, jonka ominaisuuksien uskotaan heijastuvan vuoden tapahtumiin ja sen aikana syntyneiden ihmisten luonteeseen. Koska eläinmerkki määräytyy kiinalaisen kuukalenterin mukaan, sitä ei voi suoraan päätellä vuosiluvusta. Alkuvuonna syntyneiden onkin oltava tarkkana oman horoskooppieläimensä etsinnässä!

Tekstit: Pertti Seppälä, eläinmerkkien kuvat: Anna-Kaisa Jormanainen

Taru siitä, miten kiinalaiset horoskooppieläimet valittiin

Kerran, kauan sitten, kun Siddhartha Gautama oli siirtymässä maanpäällisestä elämästään nirvanaan. Hän halusi tavata eläimet ja kutsui nämä luokseen seuraavaksi päiväksi. Hän halusi asettaa kaksitoista ensimmäiseksi saapunutta eläintä kunkin suojelemaan nimikkovuottaan.

Eläinten oli päästäkseen Siddhartha Gautaman luokse ylitettävä joki. Ensimmäisenä joen rantaan saapui härkä (tai vesipuhveli), jonka oli helppo uida joen ylitse. Kuitenkin juuri härän astuessa veteen hyppäsi vikkelä rotta sen selkään. Ystävällisellä härällä ei ollut mitään vapaamatkustajaa vastaan. Kun härkä sitten oli astumassa vastarannalla joen törmälle loikkasi rotta kevyesti rannalle ensimmäisenä. Näin rotasta tuli kiinalaisen horoskoopin ensimmäinen eläinhahmo ja härästä toinen.

Vahva tiikeri ui joen yli kolmantena ja ketterä jänis löysi neljäntenä eläimenä reitin joen yli loikkimalla kiveltä toiselle sekä tuulen sopivasti eteen tuomia ajopuita käyttämällä. Lohikäärme olisikin päässyt vastarannalle helposti ensimmäisenä, mutta pysähtyi matkalla tekemään sateen kuivuuden vaivaamalle maalaiskylälle ja puhalsi ajopuita jäniksen käpälien eteen joessa. Lohikäärme oli siis viides.

Hevonen laukkasi kepeästi joen yli, mutta viekas käärmepä oli kietoutunut sen kavion ympärille ja saapui vastarannalle kuudentena. Hevonen oli seitsemäs. Lammas (tai vuohi), apina ja kukko ylittivät joen yhdessä tukkilautalla ja tulivat rannalle kahdeksantena, yhdeksäntenä ja kymmenentenä. Koira unohtui pesemään joessa turkkiaan ja ui rannalle yhdentenätoista. Mukavuudenhaluinen sika oli pysähdellyt matkalla syömään ja ottamaan ruokalevot saapuen siksi viimeisenä näistä kahdestatoista eläimestä.

Miksi kissa ei kuulu kahdentoista eläinhahmon joukkoon johtuu siitä, että uneliaana eläimenä se oli pyytänyt ystäväänsä rottaa herättämään itsensä aamulla kun matkaan lähdettäisiin. Rottapa ei innostuksissaan muistanutkaan herättää kissaa ja näin kissa ei kuulu kahdentoista horoskooppieläimen joukkoon. Tästä vihastuneina kissat ovat siitä lähtien vihanneet rottia.